Kerimäen historia, osa III

Kerimäen historiasta on julkaistu Kerimäen kunnan ja siitä eronneiden kuntien yhteistyönä 1980-1990 luvuilla valmistunneen osat I ja II. Kerimäen Historiaseura on nyt laatimassa kolmatta Kerimäen historiaa käsittelevää teosta. Kirja tulee käsittelemään
vuodesta 1981 vuoden 2013 alusta Savonlinnan kaupunkiin tapahtuneeseen kuntaliitokseen asti.

 

Kerimäen historia, osa III, vuodet 1981 – 2012

 

  • Sisältörunko, päivitys 28.2.2026

 

Johdanto

  • jatko-osa Kerimäen historian I ja II osille kuntaliitokseen 31.12.2012 asti
  • osan kirjoittamisen organisointi, toteutus, tekijät, rahoitus ja tuotokset

 

  1. Kunnan toiminta

 

  • hallinto
  • kunnan tehtävien lisääntyminen ja niiden järjestäminen osin yhteistyönä naapurikuntien kanssa
  • kunnan taloudellisen tilanteen kehittyminen ml. valtiovallan ohjaustoiminta ja valtionosuudet
  • kuntaliitossuunnitelmat
  • virka- ja luottamushenkilöorganisaation muutokset
  • tekninen toimi
  • vesi- ja viemärilaitos, kaukolämpökeskukset
  • jätehuolto ml. kaatopaikat
  • infran ja kunnan kiinteistöjen rakentaminen ja kunnossapito
  • kunnan metsäomaisuus ja -hakkuut sekä maa-ainesten otto
  • rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu sekä palo- ja pelastustoimi ja muut viranomaistehtävät
  • kaavoitus (yleis- ja rakennus- / asemakaavat ml. rantakaavat)
  • rakennussuojelu sekä luonnonsuojeluohjelmien kohteet
  • sivistystoimi
  • kouluverkko (esi- ja perusopetus sekä yläaste ja lukio)
  • ammatillinen koulutus
  • kulttuuri-, vapaa-aika- ja nuorisotoiminnat ml. kansalaisopisto, musiikkiopisto
  • kirjastot
  • sosiaali- ja terveydenhuolto
  • päivähoito sekä vanhusten ja vammaistenhuollot
  • perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito
  • terveysvalvonta ja eläinlääkintähuolto
  • sosiaalitukipalvelut

 

  1. Seurakunnan toiminta

 

  • hallinto ml. kirkkovaltuusto ja -neuvosto
  • hengellinen toiminta
    • Jumalanpalvelukset, pyhäkoulu- ja lapsityö, rippikoulu ja nuorisotyö sekä vanhustyö ja diakonia
    • Sanan Elopäivät, seurat, kinkerit yms. tilaisuudet ml. yhteisvastuukeräykset
    • lähetystyö
  • kiinteistöt ja niiden kunnossapito ml. metsät ja hautausmaat

 

  1. Elinkeinot

 

  • väestö- ja elinkeinorakenne
  • maa- ja metsätalous
  • kalastus ja kalanjalostus
  • teollisuus
    • sahaus- ja puunjalostus ml. bioenergialiiketoiminta
    • kaivos- ja kaivannaisten ottotoiminta
  • kaupalliset palvelut
    • pankki- ja vakuutusala
    • päivittäistavara- ja erikoisliikkeet sekä yksittäiset ammatinharjoittajat
    • posti- ja tele- sekä ITC-ala
    • sähkönjakelu
  • matkailu
  • liikenne- ja kuljetuspalvelut sekä rakentaminen

 

  1. Liikenneolot

 

  • maantieverkko
  • valta- ja kantatiet, seututiet, paikallis- ja yhdystiet
  • yksityistiet
  • rautatie, vesiväylät, lentoliikenne

 

  1. Urheilu- ja virkistystoiminta mm.

 

  • Kerimäen Urheilijat ja kylien urheiluseurat
  • Kerimäen Lentopallo, Kerimäen Kisa, Judoseura, Salon Pojat, Naisvoimistelijat lajikohtaiset erikoisseurat ja Kerigolf
  • kalastusseurat, metsästysseurat, riistanhoitoyhdistys yms.
  • Pääkannan virkistysalue sekä muut virkistyskohteet ja –reitit

 

  1. Vapaa sivistystyö, kulttuuri ja edunvalvonta mm.

 

  • Kerimäki Seura, pitäjänteatteri, Kelmu, Puruvesi Pop ja muut tapahtumat
  • kuorot ja soittokunnat, kirjailija- ja kuvataideyhteisöt, lausuntataide
  • reserviläisjärjestöt, eläkeläisjärjestöt
  • kyläyhdistykset ja -toimikunnat
  • leijonat, rotaryt, martat, SPR, Mannerheimin lastensuojeluliitto ry
  • maamiesseurat, maa- ja kotitalousseurat, nuorisoseurat, 4H yms.
  • poliittisten puolueiden paikallisyhdistykset ja työväenyhdistykset

 

  1. Säätiöt ja muut yleishyödylliset yhteisöt

 

  • Pääkanta Säätiö, Järvikalastus- ja vesimuseosäätiö ja vastaavat
  • Pro Puruvesi ry, ym. luonnonsuojeluyhdistykset

 

  1. Valtion viranomaiset Kerimäellä

 

  • poliisi, nimismies ja käräjäoikeus
  • verotoimisto
  • Kela ja sosiaalivakuutus
  • työvoimatoimisto

 

  1. Valtion piiri- ja maakuntaviranomaiset

 

  • lääninhallitus, seutukaavaliitto / maakuntaliitto
  • vesi- ja ympäristöpiiri, ympäristökeskus / ELY-keskus
  • kalatalouspiiri, riistapiiri
  • piirimetsälautakunta / metsäkeskus
  • lääninoikeus, hallinto-oikeudet, vesioikeus
  • ympäristölupavirasto / aluehallintovirasto
  • sotilaspiiri

 

  1. Muut ylikunnalliset toimielimet

 

  • kalastusalueet, metsänhoitoyhdistykset
  • EU:n leader -hankkeet

 

  1. Museot ja muistomerkit

 

  • kalastajatila, kotiseutumuseo, järvikalastusmuseo
  • Hytermä, Kallunmäen kirkot
  • kunnan- ja seurakunnan yhteinen muistokivi, kalkkikiviteollisuuden maamerkki
  • Raikuun puolustusvarustukset, talvi- ja jatkosodan sankaripatsaat ja vapaussodan muistomerkki
  • uhrikivet ja muut muinaisjäännökset

 

  1. Merkkihenkilöitä vuosilta 1981 - 2012

 

  • valtakunnalliset vaikuttajat, kulttuuripersoonat, menestyneet urheilijat

 

  1. Menestyneitä yrityksiä vuosilta 1981 - 2012 , mm.

 

  • Ruskealan Marmori Oy / Partek Nordkalk Oyj / Nordkalk Oyj
  • Linja-autoliike S. Kosonen Oy
  • Sahakuutio Oy, Ekosampo Oy, MetEr Oy
  • Herttua, Kerimaan Lomakylä Oy

 

  1. Taulukoita, tilastoja, kuvia ja graafisia esityksiä vuosilta 1981 - 2012

 

  • kuntavaalien tulokset, kunnanvaltuutetut ja –hallituksen jäsenet
  • lautakuntien ja johtokuntien puheenjohtajat
  • kunnanjohtajat, toimialajohtajat ja muut johtavat hallintoviranhaltijat
  • koulujen rehtorit, päiväkotien ja vanhustentalon johtajat, kirjastonjohtaja
  • palopäälliköt
  • asukasluvun ja tuloveroprosentin kehitys, kunnan tilinpäätösten kehitys
  • maatalousyrittäjien ja maataloustuotannon kehitys
  • metsähakkuumäärien kehitys
  • matkailuyrittäjien ja majoitustoiminnan vuodepaikkojen kehitys
  • kesäkerimäkeläiset sekä vuoden urheilijat, yritykset ja maineteot
  • seurakuntavaalien tulokset, kirkkovaltuutetut ja –neuvoston puheenjohtajat
  • kirkkoherrat ja papit, kanttorit, suntiot yms. toimihenkilöt, nimikkolähetit
  • kastettujen, ripille päässeiden, avioliittojen ja hautausten määrät
  • seurakunnan jäsenmäärän ja tilinpäätösten kehitys
  • kutsuntoihin määrätyt
  • nimismiehet, lääkärit, pankinjohtajat, ym.

Hankkeen lähtökohdat

Kerimäen Historia osa III -hanke sai alkunsa kuntalaisaloitteesta, jonka seurauksena perustettiin Kerimäen historiaa käsittelevä työryhmä. Työryhmä päätyi siihen, että paras tapa projektin edistämiseen on yhdistyksen perustaminen, ja niin perustettiin Kerimäen Historiaseura ry.

Haastattelut

 

TOIMINNAN MAHDOLLISUUDET SEKÄ HAASTEET JA UHAT

Kerimäen Historiaseuran - kuten monen muunkin pienen yhdistyksen - jäsenten mahdollisuudet ja suoranaiset elin saada tavoitteet toteuttaa tavoitteet toteuttamista ovat mahdollistaneet ja tukijat, jotka jaksavat pyyteettömästi käyttöön sopimuksessa ja mielellään koettujen asioiden edistämiseksi.

Seuran suurimmat haasteet ovat aktiivisia jäsenten ja tukijatahojen vähäisyys, jotta seuran suuri tavoite, Kerimäen kunnan viimeiset vuosikymmenet kattava historiateos III tuloksena toteutettu.

Toiminnan pahimpana uhkana on rahoituksen hankala järjestäminen.

 

 

 

Litteroinnit

Aikalaishaastatteluja on tehty tähän mennessä yli 70.  Haastateltavaksi on valittu vuosina 1981-2012 Kerimäellä eri tahoilla vaikuttaneita henkilöitä. Haastattelijoina on toiminut neljä seuran hallituksen jäsentä ja kolme ulkopuolista henkilöä. Litteroinnit toteutti seuran tiedotusvastaava Jesse Härkönen,

Haastatellut henkilöt:

 

 

 

 

Toimintasuunnitelma vuodelle 2026

 

  1. JOHDANTO

Seuran toiminnan koko edistäminen on Kerimäen historian ja sen taustojen selvittäminen, historiatiedon selvittäminen, julkaiseminen, ylläpito ja vaaliminen sekä uusien kerimäkeläisten kotiseututuntemuksen ja -rakkauden ja tukeminen (säännöt, kohta 2).

 

  1. TOIMINNAN PÄÄKOHDAT 2026
  2. a) Aineiston hyödyntäminen: 
  • Jatketaan Kerimäen uudemman historioitsija (v. 1981–2012) koonnissa kerin litteroidun henkilöhaastattelumateriaalin muokkaaartikkelimuotoon liittyvässä Puruvesi -julkaisussa jatoriaseuran kotiilla löytääviksi liittyväksi. myöhemmin voidaanssa Kerimäen historia, osa III (sähköisessä ja paineessa) -julkaisussa hyödynnetään
  • Henkilöhaastattelumateriaalia mahdollisen enuuksien mukaan muokkaamaan myös elävän materiaalin muotoon Historiaseuran kotisivulla vaihtoehtovaksi opetus-, esittely-, tutkimus- ja tiedotuskäyttöön soveltuvaksi.
  • Rahoituksen sallimissa täydennysasiakirjan opiskelijaharjoittelijatyö ja litteroimaan henkilöhaastattelujen tekoa elävän ja kirjallisessa muodossa olevan arkistoaineiston kerää julkaisuihin.
  1. b) Jäsenhankinta: Jäsenet, johtava hallituksen jäsenet, tahoillaan kertovat yhdistyksen toiminnasta; kerimäkeläisten ihmisten tilaisuuksissa ja yleisötilaisuuksissa tiedotetaan yhdistyksestä ja liittymismahdollisuudesta. 
  2. c) Tiedostotoimi:
  • Tarpeen mukaan laaditaan jäsentiedotteita seuran toiminnasta ja ajankohtaisista asioista, jotka jaetaan jäsenille sähköpostitse.
  • Tarpeen mukaan seuran historiateoksena ja toiminnan esittelevä yleisötilaisuus.
  • Otetaan käyttöön Historiaseuran kotisivut ja hyödynnetään alueen lehdistöä antamalla juttuvinkkejäjille seuran toimintaan asioita ja tapahtumia. 
  • Seuran hanke- ja muun työn tunnetuksi tekeminen eri tapahtumissa.
  • Pyritään vaikuttamaan eri tahoille (kaupungin, elinkeinoelämän, järjestöjen ym. suuntaan) myötämielisyyden ja tuen on tämän seuran sitoutumista. 
  1. d) Kokoustoiminta:
  • Vuosikokous toukokuussa.
  • Hallitus ruokailu mahdollista, noin neljä kertaa kertaa. 
  1. e) Muu toiminta:
  • Yhteistyö muiden kerimäkeläisten yhdistysten, Kerimäki-Seuran ry:n ja Pääkanta-Säätiö sr:n kanssa yhteisten saavuttamiseksi.