JUKKA SUOMALAINEN – tuhansien tarinoihe mies

Kerimä Historianseura tekien keskimäärin vuosina 2019 ja 2020 seitsemänkymmentäkymmentäkymmentä aikalaishaastattelua Kerimäen uudemman historioitsija (vv. 1981-2012) julkaisua varten. Seura työstää tästä aineistosta haastateltujen taustatarinoita Puruvesi -lehteen, jotka on taltioitu haastattelujen yhteydessä. Jukka Suomalaisen tarina on näistä ensimmäisistä.

Neljä vuotta sitten keskuudestamme poistunut Jukka oli metsäalan yrittäjä ja kuoromies, jolla oli iloinen huumorin pilke Kermäin murteella tarinoidessaan. Näistä elämäneväistä syntyi tuhansien tarinoiden mies.

Jukka kasvo Kermäilä, Kortelahen tilalta ol lähtöpotkut otettu. Kun hältä kysyttii, missä kuussa oot syntyny, niin Jukka sano Raikuussa vuona -57 kuuslapsise perreen toiseks nuorimpana.

- Pistalan kansakoulussa alako opinnot. Sieltä etelään kirkonkylä, kun piävyin siihen ei niin pohjosessa tarkene kylöminä talavina.

- Nuorena poikana ja miehenä urheiluharrastuksija ol käytännössä talaviaikaa. Sillo kuuskytluvullahan jo lokakuussa tul järven jiät. Män kolome, neljä viikkoa iliman lunta. Sieltä se kiekon pelluu ensmäisenä alotettii. Se ol mukavoo. Kun sopivasti kiekko män toisen pelloojan ohi, ei se suatto männä kuussattoo metrii järven toisele puolele.

- Kun kunta läks näihi urheiluasijoihi mukkaa, ei kyläkouluile suatii jiäkiekkokaukalot. Luistimet jalakaa ja sanomalehti sukan vartee, et nilekat ei särkeytynä, ja jäine karvahattu piähä kypäräks. Pelattii jopa kolome, neljä iltoo koulun pihala kiekkoo. Ja sitte kun sen verra varttu, ei Kermäin lukion salissa pelattii kylie ulkotä lentopallopuulaakii. Se ol toine harrastus niin pitkää, kun jalaka kesti hypätä. Yhekskytluvun jäläkee tämmöne äkkinäine liike ol pakko jättee polovivaurijon takija vähemmäle.

- Kolokkakalastus ol veikee kokemus. Kun mie olin kaksi–kolometoista, ei isä sano, et viijää vene toisele puolele salamee, lahesta suahaa vähä haukija ottoo. Sanoin, eihä tuo jia kestä. Isä sano, et hää männöö eeltä, tuu sie perästä. Isä veti venettä ja mie työnsin. Jäläkeenpäin mie vasta tajusin, et kun mie upposin kolome kertoo siihe jiähä eikä isä kertoo, ei mie kun työnsin venettä, isä kannatti ihtiää sen vennee kokan nokassa, ei se sen takia uponnu. Mutta onneksi ol sillo sen verran lämmintä, etten kylymettyny. Hyviä kaloja myö suatii monta viikkoa.

- Kulttuuriharrastuksija ol jo kouluaikana ehkäosittai verenperintönä ja toiseksee, ei väitän, et oikein hyvä miula muisti on. Koulun näytelmissä ja kuorolaululoissa olin aina mukana. Kun muutin toisen kerran pysyvä Kermäile, niin siitä läkssti se lauluharrastus. Ja näytelmäkipinäkkii on säilytys. Varmaa vielä joskus virittelen sitäkii. Toivon mukkaa pitäjänteatteri on vielä voimissaa, kun aikoo riittää siihe.

- Koulussa laulunumero ol ysi, mutta se piti tojistukse vika puolelta. Mutta mie väitän, et syy miks se ol kutone ol siinä, kun meillä oli koulussa 20 poikoo, ei jännitti luoka eessä lauloo - herrane aika 12-vuotias nuakka laulamaa 35 oppilaan eessä. Mie uattelin niinku 17 muuta poikoo, jotka laulo ”Pieni nokipoika vaan”. Tää tympäs opettajjoo. Toisiks viimesenä laulajana olin mie ja sitte tuo Tannisen Juha miun jäläkee. Se laulo tosi hyvän laulun, josta tul kontrasti nii vahvasti. Miun korreloi hänen korreloinsa aika hyvin siinä ky.

- Musikaalinen sitä täyty kuitennii olla, kun kuoromiehenä oon ollu pitkää. Mie löyvän stemmat. Sen verran tunnen nuottija - mutta en pysty rytmijä soittamaa. Se, minkätakija en sitte ruvennu soittopuolta harrastammaankaaol aa aika ja bee vasemmalla kädellä moottorsahavamma. Sormet ei taivu niinku ei kuulus oikeestaa taipuu. Tämäsijä mekaanisija häiriötekijöitä on matkan varrela tullu, jotka ovat huomoo, muutha ei tarvitse niä. Nuottiloista laulaminen onnistuu oikei hyvin, mutta suattaa männä viärin. Rytmiikkaan auttaa se, vaikkei oo niin hyvä nuotinlukija, kun on nuotit eessä mihi suuntaa suunnillee, niin harjoittelun myötä helepottaa kyllä.

- Kerimäen mieslaulajissa pittää olla mies. vielä. Ei voi oikein. Voip olla käytökseltää pidäti kyllä. Kuoroo otetaa miehi Kermäen ulokojäkkii. Se, joka pystyy ja haluvaa lauloo, ei ensmäine kriteeri on sillo kunnossa. Kuoroo on myös laulukoe. Laulunjohtaja muuttaala laulula miärittelemmää, mikä iänala soveltuu parraite kaverile. Passo vai tenori ja ykkös vain kakkos. Mie oon ykköspasso. Heti oivaltivat jo 32 vuotta sitte, et mie oon ykköspasson kantava voima. Aina kun lyykelijä tai pianoo pittää siirtee, ei miut pyytävät kantamaa. Ite laulusta mie en sen enempee ossoo sannoo.

- Mie tiijän kaksi henkilöö, jotka ol 60–70-luvulla tullu laulamaa mieslaulajii ja joille kuoronjohtaja ol sanonu, et ihan kiva ja mukava ois pittee teijät kuorossa, mutta kun korva ei teillä kerro millo lauletaa eteenpäin ja millo alaspäin. Niistä toine ol ainakii sanonu, et hiäkii on miettinyt, et voiko se olla yhtä jollotusta. Sen verra pittää olla musiikaaline, et suunnillee oivaltaa ei sävelkulut. Ei tarvii olla niin huippu iänellisesti, kuhan pystyy laulamaa muihe mukana ja viihtyy siinä porukassa. Tärkeimmät kriteerit on, et viihtyy siellä ja voi hauskoja huastella. Mutta sillo, kun lauletaan, nii lauletaan mahollisimma hyvin. Se on harrastus, missä ikinä ei kukkaa piäse sanomaa, et nyt mie hallihen tämän.

- Ammattiliste on joka päivä aukastava iäntä ja laulettava, et säilyy se instrumentti kunnossa. Harrastelijo se on pitkäisen heleompoo, mutta on hyvämp, et pystyy laulamaa. Lauluun piäsöö kiinni kyllä ​​paljon vuotee enemmän.

- Tää juontohomma läks vahingossa. Mie sanoin, et eiks vois jottai muutakii tehä vappumatineassa, kun lauloo ja olla pönöttöö sielä eturivissä, joho toiset vasta: ”No sano, sano!” Ja siitä se lähti. Kaikki juontotarinoihe aiheet on peräsin kottoo ja elämästä. Mie oisin varmaa aika paljo siteerannu isän sanomisija, jos oisin kerinny oppimaa niitä. Hänelä ol tosi värikäs kielenkäyttö. Ja jos joku väittää, et mie puhun hävyttömiä juonnoissa, nii valehtelloo. Aika paljo suap sannoo, joka hauskuttaa immeisiä. Sillo tietää, et jos loukkoo ihteää, niin on hölömöö suuttua siitä. Mutta en tiijä, joku sannoo, et on edelleenolotarve. En koe sitä semmosena. Mie vuan halluun, et ihmisillä on semmone positiivinen olo, kun ne on meijän tillaisuuksissa. Jostain jiap sana sieltä, toinen tiältä mielee.

- Totta kai joka tapahtummaa pittää ennakkoo jotainstautuu jollai tavala, mutta emmie ossoo männä ihan kirjotetu mukkaankaa. Kun laulut juontaa, ei tietenkii pittää olla laulut ja nimet oikein. En muista kun yhen semmose kömmähykse, mitä oikasin sitte seuraavana päivänä. Jokkaine, joka kuunteloo oikeela tavala tietää, mikä on miun juonnoissa faktoo, mikä fiktioo. Mielestäin pien selkeen eron.

----------------

Jukan koulutustausta oli Kerimäen keskikoulu ja lukio, jonka jälkeen metsäteknikoksi Kotkassa ja metsätalousinsinööriksi (AMK-tutkinto) Pieksämäen metsäoppilaitoksessa. Sitten työn ohessa tuli yrittäjä- ja LKV-tutkinnot. Työuratarinoista enemmän toisella kerralla.